Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys
|
|
Unelmat Myönteisten muutosten siemen on unelmissa ja tulevaisuudentoiveissa. Suuretkin muutokset saavat alkunsa pienistä unelmista, jos vain annamme niille luvan kasvaa. Niiden kautta tulemme tietoiseksi siitä, mitä elämältä haluamme. Toive paremmasta huomisesta antaa siivet, jotka kantavat kohti tavoitetta. |
|
|
Toivo Myönteisten muutosten siemen on unelmissa ja tulevaisuudentoiveissa. Suuretkin muutokset saavat alkunsa pienistä unelmista, jos vain annamme niille luvan kasvaa. Niiden kautta tulemme tietoiseksi siitä, mitä elämältä haluamme. Toive paremmasta huomisesta antaa siivet, jotka kantavat kohti tavoitetta. |
|
|
Tavoitteet Tulevaisuuden visiot ja toiveet kertovat, millaista muutosta haluamme. Tavoitteet taas toimivat majakkana, suuntana kohti muutosta. Kiireessä voimme joskus kadottaa tavoitteemme tai toteamme, ettei alkuperäinen tavoite ollutkaan se, jota kohti haluamme kulkea. Tällöin on hyvä palata aikaisemmin mielessä olleisiin toiveisiin ja löytää sitä kautta tavoite uudelleen. |
|
|
Jakaminen Tavoitteet on hyvä jakaa jonkun kanssa, sillä niiden ääneen sanominen lujittaa uskoa niiden toteutumiseen ja motivaatiota ryhtyä tekoihin. Voimme saada toiselta ihmiseltä tukea, pontta ja ideoita innostavia suunnitelmia varten. Kaveri myös kannustaa jaksamaan silloin, kun omat voimat uhkaavat loppua. |
|
|
Ensimmäiset askeleet Aina on aloitettava jostakin. Päätös tehdä jotain oman tilanteen hyväksi on ensimmäinen askel kohti tavoitetta. Pienet askeleet saavat vähitellen aikaan suuriakin muutoksia. Mutta jos suuria muutoksia odotetaan heti, paine aikaansaamiseen kasvaa niin suureksi, että moni luovuttaa ensi metreillä. Pienten edistysaskelten huomaaminen tuo voimia jatkaa eteenpäin. |
|
|
Toiminta Toiminta on arjen konkreettisia tekoja, jotka vievät kohti muutosta. Se on päätösten toteuttamista, matkan tekoa askel kerrallaan omassa tahdissa. Avoimuus erilaisille reiteille ja vaihtoehtoisille ratkaisuille tuo joustavuutta suunnitelmiin. Omia tavoitteita kohden vievä toiminta avaa usein myönteisiä muutoksia myös ajattelussa ja tunteissa. |
|
|
Muutos Usein muutos yhdessä asiassa saa liikkeelle myös muita muutoksia. Itse asiassa muutosta tapahtuu jatkuvasti, vaikka sitä ei aina huomaisi - joki virtaa eteenpäin, vaikka siinä on välillä suvantokohtia. Virran voima kannattaa hyödyntää ja ohjailla sitä haluttuun suuntaan. Edistyksen huomaaminen ja tunnustuksen antaminen itselle on oleellinen osa prosessia, samoin kuin ansion jakaminen muille asiaa edistäneille. |











